Ajankohtaista

Tuore selvitys: Ulkomainosyhtiöiden mainostuloista 47 % yhteiskunnalle

Kirjoittanut JCDecaux Finland | Dec 14, 2023 10:51:00 AM

Tuoreen, Suomen Ulkomainosliiton tilaaman selvityksen mukaan ulkomainosyhtiöiden mainostuloista 47 % prosentilla, eli noin 40 miljoonalla eurolla, tuettiin suomalaista yhteiskuntaa vuonna 2022. Ulkomainostoimijat panostavat julkiseen toimintaan monin eri tavoin.

Ulkomainosmedia on näkyvä media, joka herättää usein paljon keskustelua. Tästä uudesta selvityksestä näkee, kuinka paljon ulkomainonta tuo yhteiskunnalle hyvää eri muodoissa,” sanoo Timo Tammi, Ulkomainosliiton hallituksen puheenjohtaja.

Yhteiskunnalle menevä 47 % osuus mainostuloista koostuu julkisen infrastruktuurin ylläpidosta ja asennuksista, yhteisöveroista, julkiselle sektorille maksetuista vuokrista, palkkojen sivukuluista ja veroista sekä julkisille toimijoille ja hyväntekeväisyysjärjestöille lahjoitetusta ilmaisesta medianäkyvyydestä.

Vuokrat muodostavat isoimman osan yhteiskunnan tukemisesta

Ulkomainosyhtiöt maksoivat viime vuonna julkiselle sektorille vuokria noin 18,6 miljoonaa euroa. Vuokrattavia ulkomainosympäristöjä ovat muun muassa julkiset liikennevälineet ja julkisen liikenteen asema-alueet sekä maa-alueet, joilla on katumainostauluja ja tienvarsimainoksia. Vuokria maksetaan muun muassa kaupungeille, kunnille, liikennelaitoksille ja Finavialle.

Ulkomainonnan tekemät julkisen infrastruktuurin asennukset ja infrastruktuurin ylläpito puolestaan helpottavat monien suomalaisten arkea. Pelkästään pääkaupunkiseudun lähes 3000 pysäkkikatosta on hyvä esimerkki ulkomainosyhtiöiden panoksesta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ulkomainostoimijat myös rahoittavat reilun 6000 kaupunkipyörän ylläpitoa Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Turussa.

Lisäksi ulkomainosyhtiöt maksoivat yksityiselle sektorille vuokria 16,8 miljoonalla eurolla vuonna 2022. Tämä summa ei ole mukana 47 % osuudessa, mutta sen voidaan nähdä välillisesti vaikuttavan Suomen talouteen.

Keskustelunavaus markkinoinnin hyödyistä yhteiskunnalle

Tammi kertoo, että tällä hetkellä yhteiskunnan tukemiseen menevästä osuudesta ei ole vertailumahdollisuutta muihin kaupallisiin medioihin, sillä tiedossa ei ole, että muut mediaryhmät olisivat tehneet tällaista selvitystä:

”Arvelen kuitenkin, että tämä yhteiskunnalle menevä osuus ulkomainonnan mainostuloista on poikkeuksellisen suuri mediamainonnan alalla. Ehkä tämä onkin nyt pelinavaus: Olisi mielenkiintoista kuulla, miten muut mediaryhmät konkreettisesti kantavat yhteiskunnallista vastuuta. Sen kautta voisimme synnyttää keskustelua siitä, miten hyödyllistä markkinointi oikein toteutettuna voi olla.”

Ulkomainonnan vaikutukset Suomessa 2023 -raportin tilasi Suomen Ulkomainosliitto. Raportin toteutti PwC Suomi. Raportin perustana on kattava kyselytutkimus, jonka PwC Suomi toteutti ulkomainonnan sektorilla toimivien yritysten keskuudessa Suomessa.

Lisätietoja:

Timo Tammi
Suomen Ulkomainosliitto
Hallituksen puheenjohtaja
timo.tammi@clearchannel.fi
Puh. 050 5555 855

Ulkomainosliitto on ulkomainosalan edustaja, edunvalvoja ja kehittäjä Suomessa. Liiton jäsenyrityksiä ovat Clear Channel, JCDecaux, Meks, Mediateko, VMV Media, Medialiiga, Mediamix, Neonmedia ja Punamusta.

www.ulkomainosliitto.fi