Kesällä suomalaisten elämä siirtyy ulos, mutta missä he kokoontuvat? Valitse oikeat ympäristöt kesän ulkomainontaan JCDecaux’n kanssa.
JCDecaux’n digihubit eli digitaalisten mainosnäyttöjen keskittymät kertovat lahjomattomasti todelliset yleisömäärät – eli sen missä suomalaiset liikkuvat. Mainoslaitteet seuraavat ohi kulkevan liikenteen määrää ja keräävät impressioita eli kontaktidataa, joka päivittyy jatkuvasti.
Kontaktidataa hyödyntämällä JCDecaux pystyy kertomaan mainostajille, miten ihmisten liikkuminen vaihtelee eri alueilla sekä vuorokaudenajan että vuodenajan mukaan.Täältä voit lukea lisää ulkomainonnan dataan pohjautuvista kontakteista: mikä on DOOH impressio?
Kontaktidatan ansiosta JCDecaux pystyy tekemään hyviä arvioita myös ensi kesän yleisömääristä eri kaupungeissa ja eri paikoilla – jopa kadunkulman tarkkuudella.
Viime vuonna digihubit keräsivät kolmen kuukauden aikana kesä-elokuussa 23 prosenttia koko vuoden impressioista. Tämä luku on saatu niissä sijainneista, joista JCDecaux’lla on saatavilla mittausdataa koko vuodelta.
”Tänä vuonna olemme mitanneet maaliskuun alussa impressioita noin 25 prosenttia enemmän kuin viime vuonna saamaan aikaan. Ihmiset ovat siis liikkeellä. Tämän perusteella arvioin, että ensi kesänä yleisömäärät JCDecaux’n mainosympäristöissä kasvavat 10–20 prosentilla”, ennustaa Data Analyst Juho Koro JCDecaux’lta.
Näin ulkomainonta keräsi kontakteja viime kesänä
Kesäkuu (2022):
- 8 % koko vuoden impressioista
- Yhteensä 118 miljoonaa impressiota
- Helsingissä 60 miljoonaa impressiota
Heinäkuu (2022):
- 7 % koko vuoden impressioista
- Yhteensä 107 miljoonaa impressiota
- Helsingissä 52 miljoonaa impressiota
Elokuu (2022):
- 8 % koko vuoden impressioista
- Yhteensä 119 miljoonaa impressiota
- Helsingissä 61 miljoonaa impressiota
(Impressiot 1/6 SOT:lla)
Näin mainonta tavoittaa kesäkaupungeissa
Kesän lomakuukausina ihmiset harrastavat luonnollisesti matkailua ja kaikenlaisia ulkoiluaktiviteetteja puistojumpasta piknikkeihin. Kansa liikkuu ja kokoontuu tavallista enemmän ympäristöissä, joissa on miellyttävä viettää vapaa-aikaa.
Heinäkuu on joissakin kaupungeissa juuri se kuukausi, jolloin ihmisvilinää on absoluuttisesti eniten. Tällaisia ovat pienemmät kaupungit, kuten Lappeenranta, Kuopio ja Joensuu.
Mitä tarkempaan mainoslaitteista saatavaa dataa katsoo, huomaa että yleisömäärät vaihtelevat sijainneittain kaupunkien sisällä paljon.
”Suuremmissa kaupungeissa yleisöä vetävät torien, puistojen, rantojen ja kesäterassialueiden lähistöt – ylipäätään sijainnit, joissa voidaan viettää pidemmän aikaa ulkona”, Juho Koro selvittää.
Kesätapahtumat ovat yleisömagneetteja
Kaupunkien kesätapahtumat korostuvat JCDecaux’n keräämässä datassa ja voivat tuoda yksittäisille päiville huomattavan määrän tavallista enemmän ihmisiä.
Tänä vuonna, kun pandemia hellittää entisestään otettaan, kesätapahtumia on luultavasti luvassa viime vuottakin enemmän. Oletettavasti ne myös keräävät hyvin yleisöä.
Kohdentamisen rooli korostuu siis myös kesällä, kun mainostajat haluavat tavoittaa omat ydinkohderyhmänsä. Esimerkiksi viime kesänä energiajuoma CULT lanseerattiin Flow- ja Blockfest-festivaalien aikana metroissa ja bussipysäkeillä festarikansan kulkuväylillä.
Lue kuinka tapahtui CULTin lanseeraus ulkomainonnan avulla! Katso myös, miten Olympiapäivä-tapahtumasta luotiin parissa viikossa kesän yleisömagneetti keskellä kuuminta lomakuukautta ulkomainonnalla.
Yleisöä keräävät kohtaamispaikat Suomen eri kaupungeissa
JCDecaux’n keräämän kontaktidatan perusteella voidaan päätellä, että jokaisella kaupungilla omat kuumat kohtaamispaikkansa ja liikenteen risteyskohdat, jotka keräävät selkeästi enemmän yleisöä kesäaikaan.
Tampereella ihmiset liikkuvat Ratinan liepeillä ja Koskipuiston ympäristössä. Helsinkikään ei hiljene. Helsingissä kesäisin korostuvia sijainteja ovat muun muassa Kauppatori, Stockmannin kulma ja Aleksanterinkatu, Mikonkatu sekä Olympiaterminaali.
Helsingissä metron käyttäjämäärät ovat alhaisempia vain heinäkuussa, joka on edelleen se suomalaisten lomakuukausi numero yksi. Mutta vielä kesäkuussa ja elokuun lopussa metron käyttäjämäärät ovat suunnilleen syksyn ja kevään tasolla.
Kesällä ulkomainonta tavoittaa iltamyöhäänkin
Kesäisin liikutaan ulkona datan mukaan myöhempään kuin muina vuodenaikoina. Illat kello 18:sta aina puoleen yöhön korostuivat varsinkin heinäkuussa. Kaikista kuukauden impressiosta 35 prosenttia kohdentui tähän aikaikkunaan.
Vaikka metroasemilla voi olla kesälomakuukausina vähemmän työmatkalaisia, tavoittaa ulkomainonta asemilla kuitenkin iltaisin kello 18–24 suhteellisesti enemmän ihmisiä kuin normaalisti. Näin tapahtuu sekä viikonloppuisin että arkisin.
”Yli 40 prosenttia päivän kaikista kontakteista sijoittuu myöhäiseen iltaan. Tästä syystä ulkomainonnan iltakohdennukset ovat kesällä erityisen tehokkaita”, Juho Koro vahvistaa.
Valitse parhaat paikat kesän ulkomainontaan
Kesä on siis hyvää aikaa niin ulkoiluun kuin ulkomainontaan. JCDecaux’n tarjoamat mainosympäristöt, uudet teknologiat ja alustat sekä edistyksellinen datan hyödyntäminen mahdollistavat entistä kohdennetumman ja koskettavamman mainonnan.
Kiinnostuitko ensi kesän mahdollisuuksista? Suunnitellaan yhdessä juuri sinun brändillesi ja tavoittelemallesi kohderyhmälle oikeanlainen näkyvyys.
Kesäkaupunkien parhaat ulkomainospaikat varataan nyt:
Ota yhteyttä lomakkeella tai soita JCDecaux’n asiantuntevaan mainosmyyntiin.