Yksi maamme yleisömäärällisesti vilkkaimmista alueista on Helsingin keskusta-alue. Mainostajalle se tarjoaa tehokkaan ja luonnollisen paikan yleisön tavoittamiseen monipuolisia mediavälinevaihtoehtoja käyttäen. Mainospintoja löytyy niin katutasolta, metroasemilta kuin myös esimerkiksi julkisista kulkuvälineistä.
Alue haltuun katutasolta metrotunneliin asti
Kampanjan laajuus on mainostajan päätettävissä. Haltuun voidaan ottaa esimerkiksi ainoastaan metroaseman ympäristö tai halutessaan kampanja voidaan ulottaa katutasolta aina metrotunneliin sekä julkisiin kulkuvälineisiin asti.
Katutason mainospintoja ovat muun muassa pysäkkikatoksissa ja kadunvarsilla olevat Abribus-julisteet sekä digitaaliset näytöt. Digitaalisissa näytöissä voidaan hyödyntää sekä kuvaa, että videota. Halutessaan mainosta voi muokata myös datan avulla. Esimerkiksi kumisaapaskauppa voisi muuttaa mainoksensa viestiä tai luovaa toteutusta sateen alkaessa reaaliaikasta säädataa hyödyntäen.
Raitiovaunut sekä metrot tarjoavat puolestaan liikkuvaa mainostilaa, jonka vaikutus ulottuu myös ydinkeskustan lisäksi myös keskusta-alueen ulkopuolelle.
Raitiovaunun mainospintoja ovat kyljet sekä sen sisällä olevat digitaaliset näytöt. Raitiovaunu voidaan myös teipata kokonaan huomioarvon maksimoimiseksi. Raitiovaunujen vaikutusalue laajentuu entisestään muutaman vuoden kuluttua, kun yhteys Laajasaloon avautuu Kruunuvuoren sillan avautumisen myötä.
Metrot puolestaan kuljettavat matkustajia pääkaupunkiseudun itä- ja länsilaidoille kiitäen matkallaan keskustan halki. Metrovaunut voidaan brändätä ulkopuolelta raitiovaunujen tapaan teippaamalla ne kokonaan. Metrovaunujen sisäpuolen mainostilaa ovat digitaalisten näyttöjen lisäksi myös kokonaan teipattavat päätyseinät.
Metroasema on luonnollinen levähdyspaikka, jossa joukkoliikkujat ovat kaupunkiympäristön ärsykkeistä vapaita ja näin normaalia alttiimpia mainosviesteille. Metroasemilla voi mainostaa esimerkiksi seuraavia mainospaikkoja hyödyntäen:
• Raiteiden yli heijastettavat X-track-näytöt (Kamppi, Sörnäinen, Matinkylä, Ruoholahti)
• Liukuporrasmainospaikat (Stationlight ja DEP)
• Rautatientorin kompassiaukion jättinäyttö (Compass)
• Digitaaliset näytöt (pysäkit)
Tarkastellaan alueellista haltuunottoa muutaman esimerkin kautta.
Alepa
Alepa otti ydinkeskustan haltuun kokonaisvaltaisella kampanjalla, joka ulottui katutasolta metrotunneliin sekä metron sisätiloihin asti. Mainoksia nähtiin niin raitiovaunupysäkeillä, metron liukuportaiden mainostauluissa, metrolaitureilla sijaitsevissa X-track jättinäytöissä, kuin myös metron sisäpuolen päätyseinässä.
Lyko
Kosmetiikkaverkkokauppa Lyko hyödynsi kampanjassaan myös monipuolisesti mediavälineitä katutasolta aina metroasemalle ja metroon asti. Pysäkkimainosten sekä X-track jättinäytön lisäksi kampanja näkyi myös Kompassiaukion jättiscreenillä sekä metron sisällä olevilla diginäytöillä.
Haluaisitko tehdä jotain vastaavanlaista omalle brändillesi? Ota yhteyttä asiakaspalveluumme!