Siirry suoraan sisältöön

Tuomas Kurki on nimitetty JCDecaux Finlandin markkinointijohtajaksi

Tuomas Kurki on nimitetty JCDecaux Finlandin markkinointijohtajaksi

Ansiokkaan uran median ja markkinoinnin parissa tehnyt Tuomas Kurki liittyy JCDecaux Finland Oy:n johtoryhmään tittelillä Director, Marketing & Data. Tehtävässään Kurki johtaa yhtiön markkinointia, tutkimusta ja dataa. Kurki aloittaa uransa JCDecaux'lla 1. elokuuta ja raportoi roolissaan yhtiön toimitusjohtajalle Elina Valtialle. 

 

tuomas1_BW

 

Tuomas Kurjella on yli 20 vuoden kokemus media-alalta. Hän siirtyy JCDecaux’lle Clear Channel Finlandilta, jossa hän on johtanut viimeiset vuodet uusien tuotteiden ja konseptien kehittämistä. Ennen Clear Channelia Kurki on toiminut mediatoimisto Dentsulla useissa johdon tehtävissä. Uransa aikana hän on laaja-alaisesti kehittänyt edustamiensa yritysten liiketoimintaa.

 

”Olen erittäin iloinen saadessani näin monipuolista osaamista JCDecaux'lle”, toimitusjohtaja Elina Valtia sanoo. ”Tuomas on kokenut median, markkinoinnin ja johtamisen ammattilainen. Hänellä on valtavasti näkemystä asiakaskokemuksen kehittämisestä eri tehtävissä. Toivotamme Tuomaksen lämpimästi tervetulleeksi.” 

 

”Olen todella innoissani mahdollisuudesta päästä kehittämään JCDecaux'n mielikuvaa ja pitkän ajan kasvua”, Kurki sanoo. ”JCDecaux'n asema ulkomainonnan globaalina markkinajohtajana tuo kiinnostavia mahdollisuuksia myös Suomen liiketoimintaan. Media-alalla tapahtuu paljon, ja uudessa tehtävässäni minulla on näköalapaikka päästä vaikuttamaan pitkäjänteisesti JCDecaux'n positioon koko mediatoimialalla.”

 

Lisätietoja:  

Elina Valtia, toimitusjohtaja, JCDecaux Finland 
Puh. 040-773 8382 
elina.valtia@jcdecaux.com 

 


 

Lue lisää aiheeseen liittyvää sisältöä